- Isä, hatara nuttu
- ol’ eloni tää,
- se kylmän pitää,
- ei lämpimää,
- ja ainut antis
- oli nuttu tää.
- Ylen hajallansa
- sen päällys on,
- ja tasku puhki
- ja pohjaton,
- – paha sinne säästää
- mun mitään on.
- Isä, käskevät paikata
- nuttua mun…
- Ah, paikkuutyöhönkö
- poikas sun –!
- Ja jok’ainut tilkku
- tulis kerjätä mun…
- Ja nuttu paikaten
- pahenis vain –.
- Ei, sellaisna kannan
- kuin sulta sen sain
- – ja ihmiskummana
- kuljen vain,
- kunis poliisi Kuolema
- tulee ja vie,
- – käsipuolessani
- hän piankin lie, –
- minut oljille korjaa,
- nutun nurkkaan vie.
- – Mut aamuna uunna
- puvun uuden saan.
- Ken verhoa vanhaa
- nyt paikkaamaan,
- kun kohta uuden,
- Isä, sulta saan!
Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsin
